Historia

Seuran perustaminen

Mussalon Oras erosi raittiusyhdistys Toivo XII:sta itsenäiseksi voimistelu- ja urheiluseuraksi vuonna 1915, vain kaksi vuotta ennen Suomen itsenäistymistä. Urheilu oli saanut merkittävän sijan Suomen suurruhtinaskunnan elämässä jo ennen itsenäisyyden saavuttamista ja siitä oli tullut tärkeä tekijä kansallistunteen herättäjänä. Varsinkin Hannes Kolehmaisen kultamitali Tukholman olympialaisissa 1912 oli tehnyt Suomesta maailmallakin tunnustetun maan, joka ei suinkaan ollut vain osa Venäjää. Itsenäisyyden alussa monet urheilijat, etupäässä juoksija Paavo Nurmi ja hiihtäjä Veli Saarinen, jatkoivat Suomi-kuvan kirkastamista. Ei siis ollut ihme, että myös Mussalon Oraskin halusi pinnistää pikkuruisesta saariseurasta valtakunnan tasolla tunnetuksi urheiluseuraksi. Innostus oli kova.

Saaripirtti

Mussalon Oraalla ei kuitenkaan ollut omaa rakennusta eikä omaa urheilukenttää, jossa urheilu ja muut yhteiset toiminnat kuten iltama- ja näytelmäharrastukset olisivat voineet kehittyä ja vetää mukaansa yhä useampia saarelaisia. Piti tyytyä harjoittelemaan vuokralaisena kansakoulun ahtaissa tiloissa tai isojen talojen pirteissä. Niinpä syttyi heti ajatus rankentaa oma talo ja sen yhteyteen urheilukenttä. Ajatuksen innokkain puolestapuhuja ja toteuttaja oli Oiva Kalliomaa.

Ahkeralla talkootyöllä, rahankeräyksillä ja lahjoituksilla saatiin vuonna 1931 aikaan seuratalo, joka Leo Suortin ehdotuksesta sai nimekseen Saaripirtti. Samalla rakennettiin Saaripirtin yhteyteen pieni hiekkakenttä. Pöllyävä hiekkakenttä toimi alusta pitäen sekä yleisurheilulajien että suuren suosion saavuttaneen jalkapallon innokkaiden harrastajien näyttämönä. Jalkapallossa edettiin jopa maakuntasarjaan saakka.

Saaripirtti on aikojen kuluessa muuttunut paljonkin. Sen ylläpitäminen, kunnostaminen ja nykyaikaistaminen ovat vaatineet paljon resursseja, joita ei aina ole ollut näköpiirissä. Keräysten, yhteiskunnan avustusten ja Oraan jäsenten ahkeran ja asiantuntevan talkootyön ansiosta talo on kuitenkin tänä päivänä entistäkin ehompi.

Hiihtokilpailut

Menneinä vuosikymmeninä järjestettiin monina viikonloppuina hiihtokilpailuja, joissa Saaripirtti toimi lähtö- ja maalipaikkana. Sukset kunnostettiin Saaripirtin suojissa ja sitten lähdettiin saaren maisemiin tehdylle kovalle lenkille. Ladulla nähtiin sekä saaren omia hiihtäjiä, kuten Erkki Tura ja Veikko Hanski, että sen ajan kansallisia ja jopa kansainvälisiä hiihtomestareita aina Klaes Karppista, Veikko Hakulista, Kalevi Hämäläistä ja Marjatta Kajosmaata myöten.

Talvella toimi myös Oraan naisten talkootyönä pyörittämä hiihtoravintola, jonne kaupunkilaiset tekivät hiihtoretkiä. Kahvi, mehu, pulla ja voileivät maistuivat maukkailta hikisen lenkin jälkeen. Ne myös tuottivat seuralle rahaa.

Iltamat

Saaripirtin suojissa järjestettiin iltamia, ihmisiä yhdistäviä illanviettoja, joissa saarelaiset saivat esittää kykyjään. Oli näytelmiä, sketsejä, runonlausuntaa, tanhuja ja voimisteluesityksiä. Iltamista joulujuhlat olivat tietenkin suosituimpia. Aitoa joulutunnelmaa herättivät lapset tonttuleikeillään ja joululauluillaan sekä yhteislaulut ja joulupukin vierailu.

Sota-aikana, jolloin muu toiminta oli vähäistä, pidettiin Saaripirtillä aseveli-iltoja. Iltamissa oli ennen sotia ja sotien jälkeen yleensä lopussa tunti tanssia. Sodan aikana tanssit olivat kiellettyjä, mutta piirileikit olivat jostain kumman syystä sallittuja. Kerran eräässä aseveli-illassa alkoi piirileikki muuttua tanssimiseksi. Silloin illan johtaja, nuori ja oman arvonsa tunteva luutnantti, nousi seisomaan ja sanoi kovalla äänellä: ”Koska täällä on ruvettu tanssimaan, mikä on kiellettyä, illanvietto päättyy tähän. Olkaa hyvät ja poistukaa.” Käsky herätti hilpeyttä, mutta sitä oli toteltava. Sota oli kovaa.

Joskus iltamissa esiintyi kuuluisuuksiakin. Sodassa saaren miehet olivat tutustuneet viihdemaailman sikäläisiin kuuluisuuksiin Tapio Rautavaaraan ja Reino Helismaahan, jotka tietenkin vetivät Saaripirtille runsaasti väkeä. Myös Kotkan poika, Helsingin sanomien pakinoitsija Arijoutsi eli Heikki Marttila, saatiin esiintymään iltamiin. Hän kirjoitti myöhemmin eräässä pakinassaan: Viime lauantaina sain nenääni Mussalon Saaripirtin oven sikäläisen yleisön rynnätessä juhlapuhetta pakoon.

Maksulliset iltamat olivat myös keino ansaita seuralle rahaa, sillä Oras tarvitsi ja tarvitsee rahaa Saaripirtin ylläpitoon ja urheilutoiminnan tukemiseen. Rahaa on ansaittu myös vuokraamalla Saaripirttiä erilaisiin tilaisuuksiin kuten hääjuhliin, muistotilaisuuksiin, myyjäisiin, ruokapitoihin, kesäjuhliin yms. Suosituimpia ovat toki olleet häät. Niissä oli ennen vanhaan lähes pakollisena tutustumiskohteena lahjapöytä, jossa suurimman osan lahjoille varatusta tilasta vei sata juomalasia, puoli tusinaa silitysrautaa ja kymmenkunta pöytälamppua. Vihkimisen, pullakahvin ja tanssin lisäksi ohjelmanumeroista suosituimpia oli lisäksi se mitä tapahtui lähellä olevan suuren kiven takana. Sieltä kuului kovaäänistä naurunremakkaa ja tuli takaisin taloon hyväntuulisia, loppuillasta jo vähän hoipertelevia häävieraita.

Saaripirtin merkitys

Saaripirtistä on tullut Mussalon saaren symboli, jolla on tärkeä sija saarelaisten kokooontumispaikkana. Yhä edelleen tarvitaan paljon innostusta ja vapaaehtoistyötä Saaripirtin säilyttämisessä hyväkuntoisena mussalolaisten arvostamana kokoontumispaikkana ja monipuolisen vapaa-ajantoiminnan mahdollistajana.

Oras teki Kissankorpeen vakan hirsitalon,
Saaripirtiksi se kutsuttiin.
Talo antoi saarellemme tarkoituksen jalon,
urheilu ja yhteishenki hirsiin veistettiin.
Talkoovoimin, avustuksin talo pysyy virkeänä,
sitä eivät vuodet monet saata lannistaa.
Pirtti pysyy symbolina hyvin tärkeänä,
vaikka uusi aika uhkaa saaren tunnelmaa.
Kohotkoon se miin kuin korkein runko saaren kuusikon,
oksat pysyy vihreinä, kun juuret vahvat on!

Teksti on mukailtu Saaripirtin 80-vuotisjuhlissa pidetystä puheesta vuonna 2012